Liiterin säilyttäminen oli täysin selvää jo pitkään.
Minulle. :-)
Minulle. :-)
Tiellä oli kuitenkin hidasteita; huhtikuussa kysyin jo yhdeltä puumieheltä
näkemystä, arviota ja tarjousta. Tarjousta ei koskaan tullut. Kesän kynnyksellä vein
"oman urakoitsijani" talolta liiteriin ja sain hinta-arvion - miten purkaminen
voi olla niin hinnakasta (little did I know!)! Jätin asian kuin märän lapasen kädestä.
Heinäkuussa otin uudelleen yhteyttä huhtikuiseen puumieheen, kävi taas paikalla,
puhui kuin papupata, lupasi tarjouksen jota ei taaskaan koskaan tullut. Epätoivon
haiseva hiki nousi jo otsalle, muistin elävästi miten vaikeaa kaikki i alun alkujaankin...
No, kun tarpeeksi pitkään huokailee kotona, alkaa vuoretkin siirtyä.
Minua kyllä kehotettiin harkitsemaan liiterin puolittamista,
pienempää ulkorakennusta, mihin noi suurta edes tarvitsee.
Mutta pidin pintani, vaikka kyllä itsekin epäilin olinko hullu
kun haluan puoli-lahon liitrin väkisin säilyttää...
Minua kyllä kehotettiin harkitsemaan liiterin puolittamista,
pienempää ulkorakennusta, mihin noi suurta edes tarvitsee.
Mutta pidin pintani, vaikka kyllä itsekin epäilin olinko hullu
kun haluan puoli-lahon liitrin väkisin säilyttää...
Ystävien kautta muistin ahkeran työmiehen, hänelle sopi paremmin kuin hyvin
pieni urakka.
Oma mies ja työmies kävivät liiteriä hämmästelemässä, ja sen jälkeen
rakennusmestari-ystävä halusi omalta osaltaan vielä varmistaa tekemisiä,
ja yhtenä arki-iltana ajetiin taas liiterille. Vaikka aina tuli
nytkähdyksiä asiassa eteenpäin, jouduin taistelemaan että sain
kärsivällisyyteni riittämään kun tarkkoja aloituspäiviä ei vaan sovittu...
Yllätyksekseni erään työpäivän jälkeen kuulin kotona että oma mies oli kaverinsa
Oma mies ja työmies kävivät liiteriä hämmästelemässä, ja sen jälkeen
rakennusmestari-ystävä halusi omalta osaltaan vielä varmistaa tekemisiä,
ja yhtenä arki-iltana ajetiin taas liiterille. Vaikka aina tuli
nytkähdyksiä asiassa eteenpäin, jouduin taistelemaan että sain
kärsivällisyyteni riittämään kun tarkkoja aloituspäiviä ei vaan sovittu...
Yllätyksekseni erään työpäivän jälkeen kuulin kotona että oma mies oli kaverinsa
käynyt jo kaatamassa saunan piipun. Into alkoi pulpahdella pintaan.
Seuraavaksi oma mies otti urakan ja peräkärryn kanssa hilasi 380 vanhan ajan tiivistä
ja painavaa tiiltä - tai tiilenmujua - kaatopaikalle. Olisin kierrättänyt tiilet
mieluusti mutta kaikki tiilet olivat ihan päreinä ja tomuna, ei kierrätykseen kelpaavaa.
Näky oli lohduton.
Seuraavaksi oma mies purki mätää hirttä, ulkoseinää, saunan kalusteita, lattiaa,
kaikki tomuna. Aloin ymmärtää mikä purkamisessa maksaa - aikaa kuluu,
ja materiaalia vaan siirtyy rakennuksen sisältä läjään sen ulkopuolelle...
Oma mies teki hurjan työn.
Oma mies teki hurjan työn.
Tässä oli ennen muinoin sauna...
Kaunis (!) vaaleansininen insuliittilevy koristaa seiniä, sen alla folio
ilmeisesti pitämässä lämmintä (ja kosteutta) sisällä, keltainen parru seinässä
lauteiden kiinnityslauta, kiuan asui betonikorokkseen päällä... Kattokin
jo siipeensä ottanut...
No, aikansa kun purkaa, pääsee vihdoin myös rakentamaan.
Nyt Hannes ja apumies astuivat kuvaan.
Ja alkoi tapahtumaan...
Kun pohjatyöt oli tehty hyvin, se viimeinen ja odotetuin silaus
- uusi peltikatto - tulikin sitten ravakasti. Ja siinä se oli, kaikki
kuutiot säilytettyinä, ryhdikkäänä rajalla. Pojat tukivat kaiken niin
hyvin ja perusteellisesti kulma- ja haararaudoilla, että äkisti alkoi tuntua
että tämä liiteri taitaa olla viimeisenä tontilla pystyssä... sitten
vuosien ja vuosien päästä!
Että ihminen voi olla iloinen!
Vanhaa 1980-luvulla toimintansa lopettanutta ulkohuusia purkaessa
löytyi viesti menneisyydestä :-)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :-)