lauantai 7. toukokuuta 2016

Vessa, vol 1

Vapun jälkeisellä viikolla urakoitsija pääsi minun huvilalleni.
Naula oli lävistänyt kämmenensä kaatumisessa edellisenä päivänä, mutta töihin ruvettiin silti.

Työlistalla uusi vessa.
Aikaisempi vessa oli rakennettu (kyseenalaisesti ja vähintäänkin persoonallisesti)
entiseen kylmäkomeroon, jossa säilytettiin joitakin ruokatavaroita, isoimpia
vateja ja kettiloita jne. Uudistus oli 80-luvun alkupuolelta, ja mallia KARU.



Takaseinän takana on "toinen eteinen", ja portaiden alle jo aikaisempina 
vuosikymmeninä rakennettu komero.
Todella karua.

Vessa purettiin, suunnitelman mukaan järjestys vaihtuu päikseen - vessan tilalle tulee
komero, väliseinä ja entisen komeron paikalle uusi vessa/ kylpyhuone.



Helpotus. Oikealla oleva hirsiseinä on täysin terve. Katto jo joskus vuotanut,
ja pelkään jatkuvasti sitä eteen tulevaa laho-pommia. Hirsiseinä on tarkoitus
jättää esiin. Vasemmalla oleva laidoitus sai minut hymyilemään, kierrätys
ei tosiaankaan ole mikään uusi juttu, sitä on aina osattu.


Komeroon haluan jättää esiin tätä vanhaa kierrätettyä panelointia. 
Se onnistuu koska komeroa ei eristetä, paitsi takaseinästä joka rakennetaan.

Seinälevyjen ja tapettikerrosten alta löytyi vanhaa,
luultavasti 1920-luvun alkuperäistä tapettia.


Yläkerran huoneen katto on saanut siipeensä, kattovuoto on kastellut
ja vääntänyt katon kieroksi (vaikea saada näkymään kuvassa vaikka katto oikeastaan
ihan roikkuu), katto sai uudet koolaukset, ja uusi panelointi ehkä ensi viikolla.




Vessan lattin ja yläkerran huoneen katon purut tulee imu-auto
imaisemaan ensi vikolla, sitten päästään rakentamaan.

Minä siirsin maata, keittiön seinän alahirsien edestä poistettua maata,
lapiolla ja kottikärryillä hiki päässä tontin rajalle penkereeksi. Vanha
emäntäkin oli mukana, silitti verhoja saliin. Koira vahti, ja oli
syödä urakoitsijan ja työmiehen.

Kroppa ja naama yhtä soikeena illalla nukkumaan :-)
 :-)

Ei kommentteja: